Blogista
Sarastuksein nimeä kantaa keskisuomalainen kirjoittaja, joka haaveilee päivittäin whippetien kasvattamisesta, salibandyn pelaamisesta, jäätelöön tehdystä pirtelöstä, arinkoisista rantapäivistä, aktiivisesta bloggaamisesta sekä taas uuden tarinan aloittamisesta.
Olen Iisa. Minut tunnetaan netin maailmassa monilla nimillä, mutta useimmissa sosiaalisissa medioissa esiinnyn nimellä Sarastuksein. Löysin Wattpadin kesällä 2018, ja vietän siellä nykyään päivittäin aikaa, suunnitellen, editoiden tai kirjoittaen tarinoitani.
Olen kirjoittanut seitsemänvuotiaasta saakka, jolloin yhdessä silloisten kaverieni kanssa leikkimät eläinleikit inspiroivat minua. Nykyään haen insipaationi vähän kaikkialta, ne syttyvät luonnostaan saaden potkua aivan arkisistakin tilanteista, tapahtumista tai jopa esineistä. Tärkein inspiraationlähteeni ovat kuitenkin unet. Rakastan soveltaa uniani tarinanraakileiksi, ja sitten kokonaisiksi kertomuksiksi.
Genret
Enimmäkseen kirjoitan fantasiaa, mutta minulla on myös vahva sci-fi- ja kauhumaku. Tällä hetkellä minulla on reippaasti yli kymmenen tarinaa suunnitteilla, mutta pyrin aina keskittymään vain yhteen tai kahteen kerrallaan.
Olen myös julkaissut omakustanteena fantasiakirjan Selviävät mysteerit, joka löytyy perinteisistä kirjakaupoista ja nettikirjakaupoista ympäri Suomea.
Tarinani
WATTPADISSA:
- Perimä-trilogia
1) Aamunkoitto (2018)
2) Kuunpimennys (2018)
3) Iltarusko (2018)
- Askeleet (2018 - )
JULKAISTU OMAKUSTANTEENA:
- Kaukaisuuden taistelijat 1: Selviävät mysteerit (2016-2017, julkaistu tammikuu 2019)
- Kaukaisuuden taistelijat 2: Kylmän polku (2017, tulossa julkaistuna kesä 2020)
- Kaukaisuuden taistelijat 2: Kylmän polku (2017, tulossa julkaistuna kesä 2020)
Kommentit
Lähetä kommentti